RHG:n Henkilökunta vahvistuu kolmella henkilöllä 04.09.2015

RHG:n henkilökunta on vahvistunut loppu kesästä kahdella uudella henkilöllä. Petri Land aloitti kiinteistösijoitusasiantuntijana Helsingin toimipisteessä ja Mikko Wallgren Tampereen seudun toimiston vetäjänä.

Petri on toiminut yli 20 vuotta kiinteistösijoittamisen ja -kehittämisen eri tehtävissä Suomessa, Pietarissa ja Lontoossa.  Mikolla on työkokemusta kiinteistövlitystehtävistä 4 vuoden ajalta.

Syksyllä 2015 RHG:n palveluksessa aloittaa Antti Siponen. Antilla on LKV pätevyys ja pitkä kokemus toimitilakiinteistöjen myynnistä ja vuokrauskesta.

Palvelemme jatkossa yhä laajemmin kaikissa toimitilakiinteistöasioissa.

<< Takaisin